7 pientä ja yllättävää vinkkiä työn ja hyvinvoinnin tueksi

Nora Rosendahl jakaa blogissaan faktoja ja vinkkejä, jotka ovat antaneet hänelle ajattelemisen aihetta. Niistä jokainen liittyy yhteen Hintsan mallin osa-alueeseen, joista kerromme tarkemmin vuoden 2020 Technopolis Wellness Talks -hyvinvointiwebinaareissa.

”Ihanko totta? Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi.” En olisi uskonut lausuvani näitä sanoja, kun aloitin Hintsa Performancella viime syksynä. Hintsa on toki maailman johtava suorituskykyyn erikoistunut valmennusyritys, ja sen metodia on hiottu yli 20 vuoden ajan – niin urheilussa kuin liiketoiminnassakin. Toisaalta olin itse työskennellyt yrittäjänä ja tutkijana terveyden ja hyvinvoinnin alalla jo yli kuuden vuoden ajan, ja olin ollut henkilökohtaisestikin erittäin kiinnostunut kaikesta hyvinvointiin liittyvästä. Luulin tietäväni kaiken, mitä hyvinvoinnista voi tietää.

Siitä huolimatta Hintsalle tultuani olen oppinut jotain uutta asiantuntijoiltamme joka viikko. Tässä muutamia faktoja ja vinkkejä, jotka ovat antaneet minulle ajattelemisen aihetta. Niistä jokainen liittyy yhteen Hintsan mallin osa-alueeseen, joista kerromme tarkemmin vuoden 2020 Technopolis Wellness Talks hyvinvointiwebinaareissa. Toivottavasti sinäkin löydät näistä jotain itseäsi puhuttelevaa.

YLEINEN TERVEYS: Ongelmat kannattaa ehkäistä ennalta

Tämä oli minusta ällistyttävää: Suomessa, jossa terveydenhoitojärjestelmämme on maailmanluokkaa, noin joka viides valmennusasiakkaistamme saa lääkärintarkastuksessa tietää, että jotain on vialla. Joka viides. En yleisesti ole liiallisten lääkärintarkastusten kannalla, mutta tämä sai minut ajattelemaan, millaisiin ennalta ehkäiseviin toimiin voisin itse ryhtyä jo nyt terveyteni hyväksi. Yksi valmentajistamme vastasi näin: ”Varaa aika hammaslääkärille. Hampaat on syytä tarkastuttaa kerran vuodessa. Suuhun liittyy monia riskejä, ja ongelma tai tulehdus niin lähellä aivoja voi olla vaarallinen.” Tehty. Minulla on nyt pysyvä muistutus tammikuussa muistaa varata vuosittainen hammastarkastus.

RAVINTO: Tipattomuuden taika

Olen aina nauttinut kohtuullisesta juomisesta sosiaalisissa tilanteissa. Lasillinen viiniä töiden jälkeen, hiukan kuohuvaa juhlissa, huurteinen olut saunassa... Kaikkihan me tiedämme, ettei alkoholi ole varsinaisesti hyväksi terveydelle, mutta kuultuani moneen kertaan alkoholin fyysisistä vaikutuksista kehooni ja mieleeni ryhdyin tipattomalle tammikuulle. Sen seurauksena yön aikainen leposykkeeni laski keskimäärin viisi lyöntiä minuutissa ja yöuneni pidentyivät puoli tuntia. En tosin aio ryhtyä absolutistiksi, mutta haastan sinutkin miettimään. Voisitko luopua jostain alkoholijuomasta? Nautin nykyisin saunan jälkeisen olueni alkoholittomana ja valitsen töiden jälkeen kombuchan – ja olen yhtä sosiaalinen ja iloinen kuin ennenkin.

UNI JA PALAUTUMINEN: Nesteytys pitkin päivää parantaa unta

Luulin, että olin jo tehnyt kaiken mahdollisen uneni parantamiseksi. Minulla on hyvät aamu- ja iltarutiinit, rauhallinen makuuhuone, ja vältän digilaitteiden käyttöä iltaisin. Tämä oli kuitenkin minulle uutta: päivän aikaisella nesteytyksellä on yhteys yövalvomiseen. Jos keho on nestehukassa, ihminen voi heräillä enemmän yön aikana. Ei kuitenkaan ole fiksua juoda juuri ennen nukkumaanmenoa (silloin vain herää keskellä yötä muista syistä), vaan vettä tulisi juoda riittävästi päivän aikana. Näin minä teen: aina kun otan kupillisen kahvia (se on minulla säännöllinen tapa), juon myös ison lasillisen vettä. Minkä tavan sinä voisit yhdistää vedenjuontiin?

FYYSINEN AKTIIVISUUS: Liikunta osaksi arkea

Tiedämme, että meidän tulisi liikkua riittävästi päivän aikana, mutta sen toteuttaminen on haastavaa toimistotyöläiselle. Kokeile tätä: varaa joka päivä kalenteriisi viisi minuuttia itsellesi sopivaan aikaan. Itse teen merkinnän ”Kävele” tai ”Liiku”. Minulle tämä toimii - saan Outlook-ilmoituksen työpöydälleni, mutta lisäksi näen pienen visuaalisen muistutuksen joka kerta vilkaistessani kalenteriani. Minun ei tarvitse ajatella asiaa aktiivisesti, mutta päädyn silti venyttelemään palaverien välissä, jaloittelemaan puhelinneuvottelujen aikana ja korjaamaan ryhtiäni pitkin päivää.

BIOMEKANIIKKA: Helpotusta selkäkipuun

Liian moni meistä toimistotyöläisistä kärsii selkäkivuista. Tässä pieni noppitieto, jonka opin: selkäkipu on yhteydessä takareisien kireyteen. Jos takareidet ovat kireät, alaselkä kompensoi tilannetta päivittäisissä toiminnoissa – esimerkiksi silloin, kun ihminen istuu ja selkä menee pienelle kaarelle. Jos istut paljon, tilanne pahenee ja selkä kipeytyy. Auts.
Yksinkertaisin tapa venytellä takareisiä on kumartua seistessä eteen – suoralla selällä! – ja alas kohti lattiaa. Kun reisissä ei ole kireyksiä, selkäkin voi paremmin.

YDIN: Tiedätkö, kuka olet?

Hintsan metodin erottaa monista muista ainakin se, että keskitymme niin sanottuun ytimeen eli siihen, kuka ihminen on ja mitä hän arvostaa. Aihe on liian laaja käsiteltäväksi lyhyessä kirjoituksessa, mutta sitä voi lähestyä myös yksinkertaisesti. Mieti yksi asia, joka on sinulle tärkeä – oli se sitten vaikka perhe, rehellisyys, harrastus tai luotettavuus – ja yksi asia, jonka teet päivittäin tai viikoittain kyseisen arvon toteuttamiseksi konkreettisella tasolla. On helppoa määrittää arvoja, mutta niistä ei ole hyötyä, ellei niitä toteuta.

HENKINEN ENERGIA: Kyky sanoa ei

Maailma on täynnä aikaa vaativia asioita: työ, perhe, ystävät, harrastukset... Aina on enemmän asioita, joita voisimme tehdä. Jopa tämä blogikirjoitus on täynnä vinkkejä, joita sinun ”pitäisi tehdä”. Jaan siis erään vinkin, liittyen henkiseen energiaan: Opettele sanomaan ei – se tarkoittaa, että voit sanoa kyllä aidosti tärkeille asioille. Kokeile sitä heti: sano ei viidelle tämän kirjoituksen kuudesta vinkistä, ja sano kyllä vain yhdelle. Keskity sitten kaikin voimin sovittamaan se osaksi elämääsi. Yksi toteuttamasi asia on paljon tärkeämpi kuin kymmenen asiaa, joiden tekemisestä vain haaveilet.

Nora Rosendahl, Hintsa Performance

Nora Rosendahl on Hintsa Performancen operatiivinen johtaja. Nora tekee väitöskirjaa Aalto-yliopistossa tietotyön tulevaisuudesta. Hänellä on kaksi lasta ja hän harrastaa intohimoisesti kirjoittamista ja lukemista.

Näistä ja monista muista aiheista keskustellaan Technopolis Wellness Talks -webinaareissa, joita Technopolis järjestää vuoden 2020 aikana. Hintsa Performancen valmentajat ja asiantuntijat jakavat niissä asiantuntemustaan ja vinkkejään työstä, hyvinvoinnista, suorituskyvystä ja elämästä ylipäätään. Liity seuraamme verkossa ja kutsu kollegasikin mukaan!

Campus Club

Tarjoamme asiakasyritystemme henkilökunnalle erilaisia hyödyllisiä ja mukavia tapahtumia ja aktiviteetteja. Järjestämme tapahtumat pääsääntöisesti yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Technopolis Wellness Talks -webinaarit ovat osa Campus Clubia. Niiden tavoitteena on auttaa työntekijöitä voimaan paremmin niin työpaikalla kuin vapaa-ajallakin. Tarkoituksena on saada hyvät päivittäiset valinnat rutiineiksi ja sitä kautta lisätä työ- ja toimintakykyä. Yllä oleva teksti perustuu 12.2.2020 pidettyyn Technopolis Wellness Talks -webinaariin "Parempi Elämä, Parempi Suorituskyky". Webinaarit järjestetään yhteistyössä Hintsa Performancen kanssa.