Muutos vaatii asennetta

Olisi saatava henkilöstö motivoitua mukaan kehitykseen samalla kun kehitysbudjetti on suhteettoman pieni ja talouslukujen on noustava kohisemalla. Vähemmillä resursseilla vaaditaan yhä enemmän tuloksia ja pelko työssä uupumiseen on havaittavissa kaikkialla.

Työhyvinvointiin ja ergonomiaan panostaminen on onneksi useissa yrityksissä jo otettu vakavasti, mutta usein laajempaa strategia-, tai toimitilamuutosta lähdetään tekemään hätiköiden ja tutkimatta työpaikan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Keskiöön hyppäävät ihmisten sijasta tilat, kalusteet ja fyysiset ratkaisut, jotka ovat usein toissijaisia elementtejä. Huomiotta jää yksilölliset tarpeet ja sisäiset toimintaprosessit, sekä inhimilliset tekijät jotka ovat meille ihmisille työssäjaksamisen aitoja edellytyksiä.

Enenevässä määrin yritykset kuitenkin kiinnittävät myös näihin inhimillisiin elementteihin huomiota, jolloin eteen tulevat yksilötasoiset haasteet. Kaikkia ei nimittäin voi koskaan täydellisesti miellyttää. Aina löytyy joukosta vähintään muutama vastarannankiiski, jotka kokevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi. Edelleenkään ei ole osattu tehdä mitään oikein. Tämä on NIIN nähty!

Keskusteluista jää harmillisen usein ulos yksilön oman asenteen merkitys. Sillä lopulta oma hyvinvointi työpaikalla on paljolti riippuvainen omasta suhtautumisesta asioihin, jos perusasiat ovat kunnossa. Muuttamalla omia näkökulmia myönteisemmiksi voi aikaan saada ihmeitä vaikkei oma työpaikka täydellinen olisikaan. Ja jos tilanne on sietämätön (vrt. työpaikkakiusaaminen, kyykyttäminen, epäinhimilliset olot) kannattaa ehdottomasti saattaa ongelma nähdyksi ja kuulluksi.

Uskon että tulevaisuuden aitoja menestyjäyrityksiä ovat ne, jotka puhaltavat tavoitteissaan yhteen hiileen ja uskaltavat rohkeasti ottaa vaikeatkin asiat pöydälle. Jokainen henkilö, työtehtävään katsomatta, kokee ylpeyttä edustamastaan yrityksestä ja tekee oman tärkeän osansa niin, ettei se jää jonkun muun kannettavaksi.

Mielekäs suhde työpaikalla on kuin toimiva parisuhde, molemmat saavat ja antavat tasapainossa- toista kunnioittaen ja kuunnellen. Jokainen varmasti muistaa hetkiä kuinka onkaan helpottanut kun on viimein saanut suunsa auki itseään pitkään harmittaneista asioista. Olo huojentuu valtavasti ja tuntuu hemmetin hyvältä olla, kun jää on rikottu. Sama pätee työpaikalla, avoimuus ruokkii avoimuutta ja yllättävän usein ratkaisun siemenet on jokaisella omassa taskussa.

Ehdottaisin siis, että seuraavan kerran kun oikein nyppii ja tuntuu siltä että juuri sinua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, pysähdy hetkeksi ja ota lyhyt rehellinen keskustelu itsesi kanssa. Onko asialla vain yksi puoli ja teitkö oman osasi niin että voit hyvällä omalla tunnolla mököttää. Voisiko omassa tekemisessäsi olla kehittymisen paikka? Veikkaan että tulos saattaa yllättää. Todella harvoin näissä soppakattiloissa on vain yksi lusikka.

Haastan myös ajattelemaan: Olenko omalla toiminnallani edistänyt työympäristön kehitystä lähiaikoina? Olenko kertonut rehellisesti toiveistani, peloistani ja ideoistani? Olenko uteliaan vastaanottavainen uudelle vaikka se jännittää? Lähdenkö sitä vastoin helposti mukaan negatiiviseen lietsontaan, joka harmittaa jälkeenpäin itseänikin? Itsensä suojaaminen on ihmisen primitiivinen ja elintärkeä ominaisuus, mutta työelämässä suosittelen vahvasti ovien raottamista. Edes hieman. Saatat huomata että valoa livahtaa sisään monista eri suunnista.

Usein oman elinympäristön myönteinen kehitys lähtee käyntiin omien asenteiden ja näkökulmien muutoksesta. Erityisesti se rentouttaa ihmistä itseään. Ja älä pelkää, rehdit ja aidosti rakentavat ihmiset eivät jää huomaamatta. Sinun avoimuuttasi ei suurella todennäköisyydellä tulla hyväksikäyttämään. Jos näin kuitenkin käy, etsi rohkeasti uusia vaihtoehtoja ja ratkaisuja elämääsi.

Muutos on usein positiivista, tai ainakin se, että yritetään aidosti kehittyä. Yrityksille nämä panostukset ovat usein valtavia investointeja ja itse entisenä yrittäjänä seuraan ihaillen yritysten kehitysaskelia ja riskinottokykyä. Kymmenien yritysten muutoshankkeissa mukana olleena ja niitä enemmän tai vähemmän sivusta seuranneena olen tullut seuraavaan tulokseen: Arvostan tervehenkistä yrittäjyyttä ja yrityksiä työnantajina. Ne ovat meille kaikille elintärkeitä. Pyrin itse olemaan positiivinen voimavara, vaikka se ei olekaan aina helppoa.

Ja on hyvä muistaa, että asenteilla on tapana tarttua. Tämä pätee myös muille elämän osa-alueille, miksi asia olisi erilailla työelämässä? Kukaan muu ei ole meidän onnemme lopullinen este tai sen mahdollistaja. Se olemme me itse. Sinä ja minä.