Technopolis katsoo menneeseen ja tulevaan juhlistaessaan 40-vuotista taivaltaan mukautuvien työympäristöjen asiantuntijana

Pohjois-Euroopan johtava toimitilojen asiantuntija Technopolis perustettiin tasan 40 vuotta sitten Oulussa. 40 vuoden kokemus toimii vahvana pohjana, kun Technopolis ja taloustieteen tohtori Kjell A. Nordström arvioivat, miten toimistot ja työelämä ovat muuttuneet vuosien aikana ja miltä ne voisivat näyttää vuonna 2062.

Technopoliksen tarkoitus on ollut perustamisvuodestaan 1982 lähtien luoda kylämäisiä yhteisöjä ja tarjota yrityksille kaikki heidän tarvitsemansa palvelut, jotta yritykset voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa. Oulusta ponnistanut Technopolis on vuosien saatossa laajentunut ympäri Suomea, ja tänä päivänä se muodostaa 16 kampuksen verkoston kuudessa maassa – Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Liettuassa ja Luxemburgissa. Suomessa Technopoliksella on kampuksia Oulun lisäksi Tampereella, Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa.

Kuluneet neljä vuosikymmentä ovat osoittaneet, että Technopoliksen konsepti mukautuu talouden suhdanteisiin, suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin sekä digitaalisuuden ja teknologian siivittämään työelämän murrokseen. Muutos on paitsi nopeaa, myös alati kiihtyvää ja luonteeltaan jatkuvaa.

– Technopolis on ponnistanut itse maailmalle Oulusta kuuntelemalla tarkasti asiakkaitaan ja on samalla toiminut lukemattomille oululaislähtöisille yrityksille ponnahduslautana kansainväliselle kasvulle ja menestykselle, toteaa Technopoliksen toimitusjohtaja Niko Pulli.

Toimistot ovat muuttuneet paljon vuodesta 1982. Esimerkiksi nämä kuusi asiaa olivat toimistojen arkipäivää 40 vuotta sitten. Kuinka monta niistä tunnistat?

Miltä maailma muuten näytti vuonna 1982? Nämä olivat Helsingin Sanomien pääuutiset 16. syyskuuta 1982:

Technopolis haluaa katsoa eteenpäin ja visioida, miltä työnteko ja työympäristöt voisivat näyttää 40 vuoden päästä, vuonna 2062. Tätä varten käännyttiin Technopoliksen Workplace Talks -tapahtumassa syyskuussa puhuneen taloustieteilijä ja kirjailija Kjell A. Nordströmin puoleen.

– Työnteon organisoinnissa on meneillään suoranainen vallankumous – etenkin siinä, missä, milloin ja kenen kanssa työtä tehdään. Tulevaisuuden työelämää muovaa ja määrittää ennen kaikkea hybridi- ja keikkatyö. Historian suurin teollinen vallankumous voi olla vielä edessä, halusimme sitä tai emme, Nordström pohtii.

Pulli on samaa mieltä Nordströmin kanssa:

– Olemme varmoja, että toimistoille on tarvetta myös tulevaisuudessa. Tärkeintä on kuitenkin se, että toimistoja ja työympäristöjä pystytään muuntamaan muutosten myötä ja vastaamaan muutosten nostamiin tarpeisiin, joita toimistojen käyttäjillä on tulevaisuudessa.

Nämä kuusi asiaa löydät toimistolta tänään, mutta et todennäköisesti enää vuonna 2062:

Tapamme tehdä töitä ovat muuttuneet merkittävästi viimeisen 40 vuoden aikana, ja teknologinen kehitys on tukenut tätä muutosta. Viimeisimpänä muutosvoimana koronapandemia on entisestään kiihdyttänyt kehitystä ja pakottanut organisaatiot miettimään tapaansa organisoida työntekoa.

– Nyt on hyvä hetki ottaa uudelleen pohdintaan, miten ja missä teemme työtä parhaiten, sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta, toteaa Pulli.

– Viesti, jonka kuulemme asiakkailtamme päivittäin, on kasvanut tarve kokoontua yhteen ja kohdata jälleen kasvokkain. Uskomme vahvasti, että työ on paljon muutakin kuin tehtävälistojen suorittamista, ja työntekijöiden välinen vuorovaikutus, organisaation kulttuuri ja pitkän aikavälin menestys rakentuvat kasvokkaisissa kohtaamisissa, esimerkiksi palaverien välissä käytävissä spontaaneissa keskusteluissa.

Technopolis perustettiin vuonna 1982 tukemaan Oulun alueen teknologiasektorin kasvua. Ensimmäiset toimitilat sijaitsivat vanhan meijerin tiloissa Oulun keskustassa. Tästä ensimmäisestä kyläyhteisöstään Technopolis on kasvanut kansainväliseksi jaettujen työympäristöjen asiantuntijaksi, joka palvelee nykyisin 1 500:aa yritystä kuudessa maassa. Yhteiskunnallisista, kulttuurisista ja teknologisista muutoksista huolimatta Technopoliksen keskeinen tehtävä on pysynyt samana: rakentaa yhteisöjä ja tarjota yrityksille palveluita, joiden avulla ne voivat keskittyä ydinliiketoimintaansa.

– Toimintaamme ovat ohjanneet samat periaatteet 40 vuoden ajan: draivi, palveluasenne, rehtiys ja muuntautumiskyky. Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti, ja niin tekee myös työelämä. Me mukaudumme näihin muutoksiin ja asiakkaidemme tarpeisiin joka päivä, kuten olemme tehneet jo 40 vuotta ja aiomme tehdä myös seuraavat 40, Pulli kiteyttää.

Kuvien lähteet: Finna.fi, Unsplash, Adobe Stock, HS Aikakone

Lisätietoja:
Niko Pulli
toimitusjohtaja
Technopolis Holding Plc
+358 40 544 9014
niko.pulli@technopolis.fi

Technopolis

Technopolis on jaettujen työympäristöjen asiantuntija. Tarjoamme joustavia ja tehokkaita toimitiloja sekä kaikkia niihin liittyviä palveluja. Hoidamme kaiken työtilojen suunnittelusta sekä aula- ja kokouspalveluista ravintoloihin ja siivoukseen. Meillä on 16 kampusta, joissa toimii 1 500 asiakasyritystä ja niiden 45 000 työntekijää kuudessa maassa Pohjois-Euroopassa.


Vuonna 2022 oululaislähtöinen Technopolis viettää 40-vuotisjuhlavuottaan.