Tutkimus: Toimiston rooli on säilyttänyt tärkeytensä yritysten parissa

Yritykset kokevat toimiston roolin edelleen merkittäväksi, selviää Technopoliksen vuosittaisesta asiakastutkimuksesta. Sijainti ja saavutettavuus on säilyttänyt ykkössijansa työympäristöön liittyvänä tärkeimpänä tekijänä. Haasteekseen yritykset arvioivat useimmiten globaalin tai paikallisen toimintaympäristön muutosten ennalta-arvaamattomuuden sekä osaavan työvoiman houkuttelemisen ja pitämisen.

Kyselytutkimukseen vastanneet arvioivat toimistotilojen merkityksen yrityskulttuurille ja liiketoiminnalle asteikolla 1–5 keskimäärin tasolle 4,0. Kyselyyn vastasi vuoden 2025 aikana yhteensä 928 Technopoliksen asiakasta.

”Toimiston merkitys herättää edelleen vilkasta keskustelua, mutta tutkimuksemme osoittaa, että yritykset näkevät toimiston olevan merkityksellinen sekä yrityskulttuurille että liiketoiminnalle. Näkemyksemme on, että modernin ja liiketoimintaa tukevan toimitilan täytyy vastata niin yrityksen kuin työntekijöiden tarpeisiin sekä nykyaikaisiin työn tekemisen tapoihin”, kertoo Technopoliksen toimitusjohtaja Niko Pulli.

Myös asiakkaiden tyytyväisyys Technopolikseen on säilynyt korkeana: Technopoliksen kokonaisarvosana asiakastyytyväisyydestä oli 4,2/5 jo kuudetta vuotta peräkkäin. Tulos sisältää yli 20 yksittäistä konsernitason tulosindikaattoria (KPI). Lisäksi NPS-lukumme nousi korkeimmaksi koskaan tuloksella 48.

Technopoliksen asiakastyytyväisyyskysely on käynnissä läpi vuoden ja se lähetetään toimitila-asiakkaiden päätöksentekijöille ja käytännön yhteyshenkilöille. Technopoliksella on neljässä maassa yhteensä 14 kampusta, joissa toimii 1200 asiakasyritystä. Tutkimuksen Technopolikselle toteuttaa Bondata.

Toimiston sijainti on (edelleen) keskeinen kriteeri yrityksille

Haasteina osaava työvoima ja epävakaa toimintaympäristö

Kartoitettaessa yritysten kohtaamia haasteita, päätöksentekijöistä 27 % piti edustamansa yrityksen suurimpana haasteena globaalin tai paikallisen toimintaympäristön muutosten ennalta-arvaamattomuuden. Lähes yhtä suuri osuus (24 %) valitsi suurimmaksi haasteeksi osaavan työvoiman houkuttelemisen ja pitämisen.

”Meille on tärkeää ymmärtää asiakkaitamme ja siksi kartoitamme myös tällä läpi vuoden jatkuvalla tutkimuksellamme sitä, minkälaisia haasteita he arjessaan näkevät. Voimme nähdä, miten työelämän kehittyminen ja erilaiset liike-elämän muutokset heijastuvat yritysten arkeen. Nyt ensimmäistä kertaa työvoiman houkutteleminen ja pitäminen ei nouse tutkimuksessamme yritysten suurimpana haasteena”, Pulli kertoo.

Tutustu Technopoliksen toimitiloihin