Hyvinvointi muodostuu tasapainoisesta elämästä

Tiedämme, että tyytyväiset työntekijät ovat yrityksen valttikortti. Heidän hyvinvointinsa heijastuu suoraan yrityksen menestykseen. Mutta mitkä asiat vaikuttavat työtyytyväisyyteen ja hyvinvointiin? Luonnollisesti palkitsemisella on oma osuutensa, mutta vain tiettyyn pisteeseen. Arvonsa tuntevat työntekijät etsivät usein työn syvempää merkitystä, itselleen sopivaa yrityskulttuuria ja vapautta optimoida työntekemisen aika ja paikka.

Korona-ajassa on tullut selväksi, että työhyvinvointi ja toimiva työympäristö kulkevat entistä enemmän käsikädessä. Etätyön lisäännyttyä työympäristömme on laajentunut käsittämään myös kotimme, jolloin työ ja vapaa-aika sekoittuvat entistä enemmän. Toimivassa työkulttuurissa hyvinvointi koostuu niin monesta eri osa-alueesta, ettei niitä välttämättä tule arjessa edes huomanneeksi – paitsi kun jokin elementti uupuu tai ei toimi.

Technopoliksen hyvinvointikokonaisuus Balance sai alkukipinänsä vuosi sitten, kun kokoonnuimme miettimään millaisia palveluita asiakasyrityksemme ja henkilökuntamme aidosti kaipaavat. Päädyimme kehittämään kokonaisuuden, joka helpottaa ihmisten arkea tuomalla lisäarvoa elämään ja jokapäiväiseen tekemiseen.

Hyvinvointia ja työn tuottavuutta tukeva työympäristö on yhdistelmä sopivia tiloja, tarkoituksenmukaisia kalusteita sekä ratkaisuja työn tekemiseen. Lisää laatua kokonaisuuteen tuo palvelut, kuten terveellinen ravinto, liikuntavaihtoehdot ja mahdollisuus analysoida kehon toimintaa sekä lisätä palautumista. Työnantajat voivat osoittaa tällaisilla ratkaisuilla, että he välittävät työntekijöidensä jaksamisesta. Ihmiset ovat kuitenkin yritysten ylivoimaisesti tärkein voimavara.

Henkilöstön hyvinvoinnin kehittäminen on juuri nyt ensiarvoisen tärkeää

Vaikka tilanteet joskus vievät meidät äärirajoillemme, se ei haittaa, jos saamme tarpeeksi rentouttavaa vastapainoa elämän kuormittavuuteen. Satunnainen raskas työpäivä ei uuvuta meitä, jos pystymme nukkumaan laadukkaat ja riittävät yöunet. Rankka treenikin vain paranee, kun annamme seuraavaksi elimistöllemme mahdollisuuden palautua.

Koronapandemian myötä tuntuu, että ihmiset ympärillämme yrittävät ennen kaikkea selviytyä. Hartaissa toiveissamme on, että tämä erikoisjärjestely helpottuu joskus lähitulevaisuudessa.

Omaa elämäämme ohjaavat perustarpeet tai aikaisemmat arjen haasteet eivät ole kuitenkaan hävinneet minnekään, päinvastoin. Olisi äärimmäisen tärkeää, että vallitsevista olosuhteista huolimatta ihmiset saisivat pysähtyä hetkeksi miettimään omaa tilannettaan, arkeaan ja jaksamistaan.

Kannustan yrityksiä kehittämään erityisesti henkilöstöä koskevia osa-alueita paljon painoarvoa saavien järjestelmien, prosessien ja digitaalisuuden rinnalla. Sillä kaikessa olemisessamme, niin yrityksinä kuin yksilöinäkin, on kysymys asioiden tasapainosta. Me Technopoliksella autamme asiakkaitamme lisäämään kokonaisvaltaista hyvinvointia ja tasapainoa tuovia elementtejä työntekijöiden arkeen.

Voit tutustua lisää Balance-hyvinvointikokonaisuuteen nettisivuillamme.

Technopolis Balance

Lisää hyvinvointia – Technopolis Balance

Me Technopoliksella uskomme, että työntekijöiden hyvinvointi on äärimmäisen tärkeää. Siksi olemme kehittäneet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvän Technopolis Balance kokonaisuuden, jonka avulla yritykset voivat parantaa työntekijöidensä hyvinvointia ja työtehoa.

Lue lisää