Kampuspalvelut vastaavat myös hybridiajan tarpeisiin

Concept Manager Salla Brunou avaa blogissaan kampuspalveluiden merkityksestä hybridiaikana.

Asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä kampuspalveluumme, ja Technopoliksen auloissa työskentelevät Customer Service Agentit ovat aina olleet tämän korkean asiakastyytyväisyyden ytimessä. Nyt koronapandemia on tuonut hybridityön entistä vahvemmaksi osaksi työn tekemisen kulttuuria. Tämä herättää uusia tarpeita palveluitamme kohtaan ja siksi meidän on mietittävä, mihin suuntaan kampus- ja aulapalveluamme tulisi kehittää, jotta se vastaa myös jatkossa yritysten ja yksilöiden tarpeisiin yhtä erinomaisella tasolla.

Tutkittu tieto kehityksen tukena

Kehitystyön pohjaksi tarvitsemme tietoa ja siksi aloitimme vuonna 2021 kampuspalveluihin liittyvän tutkimusprojektin, jossa kumppanimme haastatteli asiakkaitamme sekä Technopoliksen työntekijöitä ja analysoi myyntilukuja. Pyysimme haastateltaviksi asiakkaita, joilla on jo käyttöön otettu hybridityön malli tai jotka miettivät, miten hybridityötä voisi lähteä toteuttamaan.

Tutkimuksen tuloksista pystymme näkemään konkreettisia asioita, joiden kehittämiseen meidän on panostettava kampuspalvelussamme entistäkin enemmän tulevaisuudessa. Eräs keskeinen tavoite on vastata työntekijöiden yksilöllisiin tarpeisiin. Erityisesti hyvinvointia kohentavat palvelut kiinnostavat ihmisiä.

Miten voisimme entisestään parantaa asiakkuuden hoitoa, viestiä selkeämmin ja oikea-aikaisemmin ja tavoittaa kaikki kampuksella liikkuvat asiakkaat ja näin helpottaa ihmisten arkea? Millä keinoilla tuottaisimme entistäkin enemmän lisäarvoa, joka houkuttelisi etätöissä viihtyvät työntekijät saapumaan fyysiselle työpaikalle ja olemaan osa Technopolis-kampusten yhteisöä?

Keskity työhösi parhaissa mahdollisissa olosuhteissa

Kampuspalveluun kuuluu monia peruspalveluita turvallisuudesta ja kulunvalvonnasta alkaen. Customer Service Agentien vastuulla on monia arjen rutiineja, jotka auttavat asiakkaita keskittymään häiriöttömään ja turvalliseen työntekoon. Posti- ja pakettijakelusta huolehtiminen, kulkutunnisteiden luominen ja poistaminen, ajantasainen turvallisuusosaaminen ja kampukselle saapuvien vieraiden kohtaaminen luovat kaikki turvallisen, kiireettömän ja keskeytyksettömän työympäristön.

Yhteisöllisyys tasapainottaa etätyön yksinäisyyttä

Yhteisöllisyys parantaa minkä tahansa organisaation työkulttuuria. Hiljaisen tiedon jakaminen, osaamisen kasvattaminen, verkostoituminen ja uuden oppiminen ovat sosiaalista liimaa, joka edesauttaa myös tuottavuuden kasvua. Osana kampuspalvelua järjestämme asiakkaille kohtaamisia, tapahtumia ja webinaareja. Haluamme, että Technopolis-yhteisössä ihmiset saavat uusia ideoita ja oivalluksia ja kohtaavat muita, kiinnostavia ihmisiä, joilta voi oppia uutta. Kiireettömille kohtaamisille kannattaa ottaa aikaa – pelkkä yksinäinen paahtaminen kannettavan tietokoneen ääressä ei ole pitkällä tähtäimellä paras vaihtoehto.

Yksilöpalvelut tukevat arjen sujuvuutta

Moni Technopoliksen asiakas panostaa paljon rekrytointiin ja hyvien työntekijöiden sitouttamiseen. Haluamme tukea tätä tarjoamalla yksilön tarpeisiin sopivia palveluita kampuksillamme. Customer Service Agentit auttavat niin pesulapalveluissa, kuntosalien käyttöoikeuksissa, pukukaappien vuokrauksessa tai autonhuolto- ja pyöränhuoltopalvelujen löytämisessä. Olemme koonneet saman katon alle suuren verkoston palvelualan toimijoita – toivomme, että Technopoliksen asiakkaat saavat joustoa ja helpotusta arkeensa, kun omien tarpeiden ratkaiseminen onnistuu sujuvasti kampuksella osana työpäivää.

Hyvä työntekijäkokemus heijastuu asiakaskokemukseen

Hybridityö vaikuttaa monella tavalla toimitiloja vuokraavien yritysten arkeen ja on Technopoliksen kokonaisetu, että asiakkaat viihtyvät kampuksilla ja kokevat saavansa läsnäolotyöstä lisäarvoa etätyöhön verrattuna. Viihtyvyys ei synny ylhäältä alaspäin, johtajan määräämänä, vaan siitä että kukin kampukselle tuleva työntekijä kokee Technopolis-kampuksen hyväksi työympäristöksi. Tämän lisäarvon tuottamisessa Customer Service Agentit ovat jatkossakin eturintamassa erinomaisella palveluasenteellaan.

Salla Brunou

Salla Brunou on B2B-myynnin ja palveluliiketoiminnan moniosaaja ja toimii kampuspalvelujen ja siivouspalvelujen konseptipäällikkönä Technopoliksella. Salla rakastaa jämptejä prosesseja, mutta on aina valmis sumplimaan asiat joustavasti tehokkaan lopputuloksen nimissä.