Kiertotaloudella enemmän vastuullisuutta ja vähemmän ympäristön kuormitusta

Technopoliksen ympäristöhuollon kumppani vaihtui Suomessa heinäkuussa 2020 ja uutena palvelukumppanina aloitti Lassila & Tikanoja (L&T).

”Haluamme jatkuvasti parantaa toimintamme vastuullisuutta ja kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Uuden palvelukumppanin myötä pääsemme edistämään kiertotaloutta kampuksillamme entistä innovatiivisemmin. Kiertotalouden tavoitteena on, että olemassa olevat materiaalit ja rakennettu ympäristö pidetään tuottavassa käytössä mahdollisimman pitkään”, Technopoliksen konseptikehitys- ja vastuullisuuspäällikkö Johanna Kivelä kertoo.

Muutos näkyy Technopoliksen yli tuhannelle Suomen asiakasyritykselle laadukkaampana, tehokkaampana ja monipuolisempana palveluna, uusina kierrätysmahdollisuuksina sekä kestävämpänä toimintatapana. ”Olemme iloisia saadessamme sisäiseen käyttöön myös uudet digitaaliset työkalut, joiden avulla voimme vastata asiakkaidemme kierrätystarpeisiin entistä ketterämmin”, sanoo Technopoliksen kampus- ja siivouspalveluiden konseptipäällikkö Salla Brunou.

Uusia kierrätysmahdollisuuksia kampuksilla: muovipakkauskeräys alkaa

Muutoksen myötä myös muovipakkauskeräys alkaa Technopoliksen Suomen kampuksilla vaiheittain. Asiakkaille tarjotaan kierrätysopastusta ja lisätietoja muista käytännönjärjestelyistä hyvissä ajoin ennen palvelun aloitusta.

Lue lisää L&T:n Muovimuuvista ja miksi muovi on tärkeää saada kiertoon uusien tuotteiden raaka-aineeksi.

Palvelupyynnöt ja lisätiedot

Technopoliksen asiakkaana voitte tehdä palvelupyyntöjä jatkossakin Technopolis Service Portal -palvelukanavassa. Mikäli haluat keskustella jätehuolto- ja kierrätystarpeistasi tarkemmin, olethan meihin yhteydessä. Otamme mielellämme vastaan myös toiveita ja palautetta.