Löydä unelmiesi toimisto, 5+1 vinkkiä

Joustavuus työpaikoilla lisääntyy ja työtä tehdään yhä enemmän oman toimiston ulkopuolella. Väitämme kuitenkin, että viihtyisällä, tarkoituksenmukaisesti suunnitellulla ja työelämän uudet tarpeet huomioon ottavalla toimistolla on muuttuneessa tilanteessa yhä paikkansa. Kun osaavista työntekijöistä käydään yhä kovempaa taistelua, kannattaa toimiston valintaan oikeasti panostaa. Kokosimme parhaat vinkit, joiden avulla löydät unelmiesi toimiston.

1. Sijainti on a ja o

Sijainti on ensimmäisiä asioita, joita kannattaa pohtia uutta toimistoa etsittäessä. On arvioitava, kuinka lähellä asiakkaita haluat yrityksesi olevan ja kuinka tärkeää on, että työntekijät pääsevät vaivattomasti töihin. Parkkimahdollisuudet ja julkiset kulkuyhteydet on hyvä selvittää etukäteen. Vähemmän huomiolle jää usein naapuriyritysten ja -organisaatioiden merkitys. Potentiaalisten yhteistyökumppaneiden ja joskus myös kilpailijoiden läheisyydestä voi olla yrityksellesi korvaamatonta hyötyä!

2. Määrittele toimistosi koko todellisten tarpeiden perusteella

Tarvittavan toimitilan koko arvioidaan monesti väärin - useimmiten yläkanttiin. Etukäteen kannattaa selvittää tarkasti, miten yrityksessäsi tehdään töitä ja mitä työntekijät tarvitsevat onnistuakseen. Ota huomioon myös, tarvitseeko yrityksesi lisää tilaa kasvulle lähitulevaisuudessa. Työntekijöitä kuuntelemalla, joustavuutta lisäämällä ja järkevästi suunnittelemalla on mahdollista säästää tilakustannuksissa ja lisätä työhyvinvointia. Osaavat työympäristön asiantuntijat tarjoavat apua tilatarpeen arviointiin ja suunnitteluun.

3. Palvelut helposti saatavilla

Hyvä toimisto on muutankin kun katto ja seinät. Palveluiden toimivuus on iso osa viihtyisyyttä, minkä vuoksi on hyvä selvittää etukäteen, mitä palveluita on tiloissa valmiiksi saatavilla. Näitä ovat muun muassa aulapalvelu, ravintola, siivous- ja ylläpitopalvelut, verkkoyhteydet, pysäköinti sekä turvallisuus- ja muuttopalvelut. Et halua käyttää arvokkaita resurssejasi taistellessa asioiden kanssa, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Mikäli valitset toimiston, jossa palveluinfrastruktuuri on jo olemassa, säästät aikaa, vaivaa ja rahaa.

4. Hyvä työympäristö huomioi ihmisen

Hyvä työympäristö on ihmisläheinen. Se tukee vuorovaikutusta ja ottaa erilaisten työntekijöiden tarpeet huomioon. Toimiva työympäristö tukee yrityksen arvoja ja samalla tukee yrityksen brändiä antamalla hyvän vaikutelman tiloissa vieraileville asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Työntekijät voivat olla ylpeitä viihtyisästä työpaikastaan, mikä lisää sitoutumista ja onnellisuutta.

5. Hintavertailu kannattaa

Hinnalla on väliä ja hintavertailu kannattaa. Älä tuijota pelkkää neliöhintaa. Muista ottaa vertailussa huomioon myös palveluiden tuomat hyödyt sekä sopimuksen kesto, joustavuus ja helppous.

6. Muista myös tämä: Harkitse coworking-työtiloja

Mikäli yrityksesi työntekijät eivät ole juuri koskaan toimistolla, voivat coworking-työtilat olla sopivin ratkaisu. Ne voivat korvata kiinteän toimiston joko kokonaan tai tarjota toimivan lisän mobiileille työntekijöille. Hyödyntämällä yhteisöllisiä tiloja yrityksellesi sopivalla tavalla voit säästää kustannuksissa merkittävästi. Lue lisää Technopoliksen coworking-konseptista täältä.

Jos haluat lukea tarkemmin toimivasta työympäristöstä, lataa oppaamme

Lataa opas

Täytä yhteystietosi

Mikä on pääasiallinen vastuualueesi? *
Milloin yrityksesi toimitila-asiat voisivat olla ajankohtaisia? *
Mikä on nykyisen toimitilanne suurin haaste? *