Yrityksen mojo on vaarassa

“Kulttuuri syö strategian aamupalaksi” on jo kovin väsähtänyt ja aikansa elänyt sanonta, joka kuitenkin osuu häränsilmään sellaisella voimalla, että maalitaulu tippuu telineestä. Selkeän ja yksinkertaisen strategian tärkeys yritykselle on kiistaton tosiasia. Se antaa yrityksen toiminnalle suunnan ja auttaa priorisoimaan. Se perustuu tiettynä ajan hetkenä tehtyyn maailmankuvaan ja oletukseen käytettävissä olevasta resursoinnista sekä yrityksen prosesseista.



Yrityskulttuurin nostaminen jalustalle on tapahtunut vasta strategiaa myöhemmin, mutta ei senkään tärkeyttä kannata lähteä kyseenalaistamaan. Yrityskulttuuri on yhteenlaskettuna ne kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt siitä, miten yrityksessä toimitaan. Se luo perustan yrityksen menestykselle henkilöstön sitoutumisen kautta.

Entä, jos joku näkymätön, hiljainen vaanija on uhkaamassa yritystemme kulttuuria? Uhkaamassa niin, että emme huomaa sitä, ennen kuin on liian myöhäistä?

Kolikon toinen puoli

Korona ajoi lähes kaikki yritykset ja henkilöstön etätyöhön. ”Vihdoinkin!”, huusivat kaikki liikutus äänessä väristen, ”tätä on odotettu”. Tosiasasia on, että moni asia on paremmin kuin ennen koronaa. Työntekijän kannalta edut ovat hyvin konkreettisia: Työmatkat jäivät pois, joten säästetty aika voidaan laskea jopa tunteina. Työssä käytetty vaatetus kattaa enää vain ylävartalon, joten säästöä tulee tälläkin osastolla.

Tutkimuksetkin osoittavat tämän mahtavuuden todeksi: McKinseyn tekemän tutkimuksen mukaan 80 % ihmisistä nauttivat siitä, että voivat tehdä töitä kotona, IBM taas kartoitti, että 54 % toivoisi, että voisi jatkaa pääsääntöisesti töiden tekemistä kotoa käsin.

Työnantajan edut ovat myös kovin tililletuntuvia. Jos henkilöstö tykkää tehdä töitä kotona, yritys voi säästää huomattavia summia toimitiloissa. ”Ka-Ching!” kuuluu monen CFO:n suusta.

1+1 = 2. Ja kaksi tarkoittaa runsaasti lisääntyvää etätyötä kotoa käsin ja vielä runsaammin pienentyneitä toimistoja. Vai mitä?

Kolikon kääntöpuoli

Teams-palavereita on kalenteri pullollaan, aamusta iltaan. Joku nokkela on onneksi keksinyt viime viikkoina, että kokouksen ei tarvitse kestää aina tasatunteja, jolloin onneksi jää aikaa myös tankkaukselle. Palaverit alkavat ajallaan ja loppuvat ajallaan. Niissä puhutaan aika lailla asiaa, ilman sen suurempia small talkeja. Tunnustatko ja tunnistatko?

Minä ainakin tunnustan ja tunnistan. Vuosi on menty näin, toivottavasti pian päättyy.

Tässä on kuitenkin myös kolikon kääntöpuoli. Pitkään vaalimamme yrityskulttuuri, johon olemme panostaneet parhaimmillaan vuosikymmeniä, on alkanut pikkuhiljaa rapistua. Ihmiset puhuvat työasioita ja tekevät työpäätöksiä. Luottamus osapuolten välillä rakennetaan kuitenkin valtaosin kokousten välillä. Small talkin aikana, big talkin aikana. Jos tuota aikaa ei ole, luottamuksen syntyminen on vaarassa. Kulttuurimme on vaarassa, kun emme näe emmekä tunne toisiamme. Henkilöstön sitoutuminen yritykseen heikkenee, ja miksei sama päde toiseenkin suuntaan. Myös etätyön tehokkuus on saamassa säröjä. Becker Friedman Instituten tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että pandemian aikana työhön käytetty aika on lisääntynyt 30 %, mutta tulokset eivät ole parantuneet.

Pelottavinta tässä kaikessa on, että etätyön edut ovat hyvin konreettisia ja ne tulevat hetkessä: Aika & raha on mahtava kaksikko. Haitat tulevat viiveellä ja täysin huomaamatta mikäli emme ole tarkkoina: sitoutuneisuus heikkenee, tehokkuus kärsii ja kulttuuri rapistuu.

Loppujen lopuksi vain muutos on pysyvää

Näinä aikoina, kriisin keskellä, on maalailtu jos jonkinlaista kuvaa toimistojen tulevaisuudesta. Kriisin hetkellä on helppo perustella vallitsevaa tilaa tunteen ohjaamilla järkiperäisillä tosiasioilla.

Se, miten ja mistä käsin teemme työtä tulevaisuudessa, tulee muuttumaan. Kellään meistä ei kuitenkaan ole lasipalloa, emmekä pysty näkemään tulevaisuuteen. Siksi kyky muuntautua tulee olemaan yksi tämän ajan tärkeimmistä prioriteeteista. Toimistolla on kuitenkin paikkansa yrityskulttuurin kehtona, kohtaamispaikkana ja työn teon paikkana.

Ollaan tarkkoina ja pidetään toimistollakin valot päällä. Me kaikki tarvitsemme sitä.

(Julkaistu alun perin lehdessä Toimitilat.fi 4E/2021)

Karri Hautanen

Karri Hautanen on Technopoliksen markkinointijohtaja vastuualueinaan Technopoliksen brändi, markkinointi, viestintä, myyntitoiminnot ja asiakaskokemus. Hautanen on johtoryhmän jäsen. Hautasen supervoima on strategiaprosession hallinta.