Technopolis myy kaksi kampustaan 60,6 miljoonalla eurolla
Technopolis on tänään allekirjoittanut sopimuksen sen Lappeenrannan liiketoiminnan sekä Tampereen Finnmedin kampuksen myynnistä. Kauppahinta on yhteensä 60,6 miljoonaa euroa, ja luovutettavien kiinteistöjen yhteenlaskettu bruttopinta-ala on 38 300 neliömetriä. Kauppahinta ylittää kiinteistöjen käyvän arvon. Ostajana on kotimaisten sijoittajien joukko, joka pitää sisällään sijoitusrahastot eQ Hoivakiinteistöt ja eQ Liikekiinteistöt, kiinteistösijoitusyhtiö Investors House Oyj:n sekä sen osaomistaman ja hallinnoiman Kampus Skinnarila Oy:n.
”Tämä divestointi on osa strategiaamme keskittää kampuksiamme Suomessa ja vähentää kotimaisten kampusten osuutta kiinteistösalkussamme. Se antaa meille lisää resursseja laajentumiseen Pohjoismaissa ja Baltiassa”, sanoo Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang.
Skinnarilan kampus Lappeenrannassa
Technopolis osti Skinnarilan kampuksen (24,100 m²) Teknologiakeskus Kareltek Oy:ltä vuonna 2005. Tällä hetkellä siellä toimii 80 yritystä, joissa työskentelee noin 1 000 ihmistä. ”Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet hienoja Lappeenrannalle ja Skinnarilalle. Tulevaisuus näyttää valoisalta, ja mikä parasta, asiakkaillemme asiat hoituvat jatkossakin entiseen malliin”, toteaa Päivi Kangas, Lappeenrannan yksikön johtaja. Kaikki Technopoliksen työntekijät Lappeenrannassa siirtyvät Investors House Oyj:n palvelukseen.
Finnmedin kampus Tampereella
Vuonna 2011 valmistunut Finnmedin kampus (14,200 m²) on Technopoliksen rakentama. Tällä hetkellä siellä toimii silmäsairaala sekä potilashotelli, mikä erottaa Finnmedin muista Technopoliksen kampuksista. ”Kaupan myötä pystymme keskittymään paremmin vahvuuksiimme, joita ovat monikäyttäjäympäristöt ja palvelut. Tämä ominaispiirre näkyy vahvasti muilla Tampereen kampuksillamme”, kertoo Satu Eskelinen, Tampereen yksikön johtaja.
Kaupalla on 1,0 miljoonan euron negatiivinen vaikutus konsernin vuoden 2016 liikevaihtoon, mutta positiivinen 0,3 miljoonan euron vaikutus käyttökatteeseen. Yhtiön ohjeistus tälle vuodelle ei muutu.
Lisätietoja:
Keith Silverang
Toimitusjohtaja
Puh. 040 566 7785