Technopolis Otaniemi – toimisto vetovoimaisella ja kehittyvällä alueella

Espoon Otaniemen vetovoima alueena on nyt huippuluokkaa. Technopolis Otaniemi houkuttelee yrityksiä, joiden liiketoimintastrategia hyötyy läheltä löytyvistä palveluista, loistavista liikenneyhteyksistä sekä Aalto-yliopiston, VTT:n ja Keilaniemen läheisyydestä.

Helsingin ja Espoon rajalla, Laajalahden rannalla sijaitseva Otaniemi tunnetaan innovaation kotina. Tämä näkyy myös alueen yrityksissä: Otaniemen alueella sekä Technopoliksen kampuksella toimii valtavasti erilaisia startup-yrityksiä ja muita tutkimukseen ja kehitystyöhön keskittyneitä toimijoita.

Jo ennestään monipuolisesti eri alojen yrityksiä kiinnostanut alue on nyt uuden kehityksen äärellä: muutoksen aallonharjalla ovat Otaniemen uudistuvat palvelut, jotka kasvattavat entisestään alueen vetovoimaa myös yrityksille.

Technopolis Otaniemen asiakastyytyväisyyskyselyssä saama kokonaisarvosana oli vaikuttava 4,2/5 vuonna 2022.

Otaniemi kehittyy huimaa vauhtia ja houkuttelee yrityksiä alueelle

Olipa kulkuvälineesi sitten auto, pyörä tai julkiset liikennevälineet, pääset näppärästi Otaniemen kehityksen kehtoon Technopoliksen kampukselle.

Syksyllä 2023 liikennöinnin aloittanut pikaraitiolinja 15 pysähtyy aivan Technopolis Otaniemen Innopoli 3 -rakennuksen eteen. Metro sijaitsee kampuksen välittömässä läheisyydessä ja kehätie kulkee kampuksen ohi. Nämä loistavat yhteydet takaavat sujuvat siirtymät Otaniemeen ja sieltä eri puolille pääkaupunkiseutua.

Myös Technopolis Otaniemen erinomaiset pysäköintimahdollisuudet tuovat hymyn asiakkaidemme huulille. Meistä on tärkeää, että henkilöstösi lisäksi myös asiakkaidesi on helppoa saapua kampukselle ja löytää autolleen parkkipaikka vieraillessaan yrityksenne luona.

Tutustu Technopolis Otaniemeen

Liikenneyhteyksien kehittyessä alueella myös rakennetaan uutta: Otaniemeen nousee esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuudes Noli Studios, 15-kerroksinen hotellitason palveluita tarjoava asuintalo. Otaniemen kampuksen vieressä sijaitsee vastikään valmistunut noin 1000 neliömetrin kokoinen K-Market Maarinsolmu.

Sen lisäksi, että Otaniemi on innovaation kehtona tunnettu yrityskeskittymä, on se alueena houkutteleva myös Laajalahden luonnonsuojelualueen ansiosta. Technopoliksen kampukselta pääset hetkessä kävelemään pitkospuita pitkin ja kiipeämään lintutorniin ihailemaan monimuotoista elämää ympärilläsi.

Technopolis Otaniemi tarjoaa yritykselle monipuoliset palvelut toimiston tueksi

Millaiset palvelut helpottaisivat sinun yrityksesi arkea? Technopolis Otaniemen kattaviin palveluihin kuuluu muun muassa laadukkaita ravintoloita, kuntosali, runsaasti pysäköintitilaa ja erinomaisten sähköautojen latausmahdollisuudet. On arjen luksusta tietää, että omalle autolle on toimistolla aina helposti parkkipaikka tiedossa. Yrityksesi käytössä on myös kampuksen monipuoliset kokous- ja saunatilat.

“Voit keskittyä yrityksesi pyörittämiseen samalla, kun me huolehdimme kaikista toimitilaasi liittyvistä palveluista: olemme apunasi aina tilatarpeiden arvioinnista työntekijäkyselyiden toteuttamiseen, huonekalujen asentamiseen ja päivittäisten palveluiden tarjoamiseen joustavin ehdoin.”

Juuso Syvänen, pääkaupunkiseudun myyntipäällikkö

Energiankäytöltään hiilineutraali Technopolis Otaniemi tarjoaa yrityksellesi ja työntekijöillenne:

  • Kokoustilat & catering-palvelut
  • Runsaasti pysäköintitilaa
  • Sähköautojen latauspisteitä ja autonpesupalvelun
  • Hyvät polkupyörien parkkimahdollisuudet ja pesupisteen
  • Ystävällisen ja avuliaan aulapalvelun
  • Ravintoloita & kahviloita
  • Kuntosalin
  • Pukuhuone- ja suihkutilat
  • Saunatilat
  • Siivouspalvelut

Technopoliksella yritykselläsi on yhteyshenkilö, joka auttaa sinua kaikissa tiloihin ja palveluihin liittyvissä kysymyksissä. Henkilökuntamme ja kumppanimme ovat aina apunasi – oli kyse sitten kahvikoneen huollosta, tilojen muutostöistä tai kokoustarjoiluista. Myös jatkuvasti kehuja keräävä aulapalvelumme auttaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Otaniemen asiakkaat arvostavat yhteyshenkilönsä ammattitaitoa ja asennetta: näistä annettiin kokonaisarvosanaksi 4,4/5 vuoden 2022 asiakastyytyväisyyskyselyssä.

Technopolis Otaniemi on vilkas osaajien yhteisö

Otaniemen kampukseltamme löydät tyylikkäät kokoustilat pienistä neuvottelutiloista isompiin seminaarisaleihin, joissa voit järjestää suuriakin tapahtumia, kuten koulutuksia ja jopa juhlia. Yleiset kokoustilat ovat myös loistava vaihtoehto omalle toimistolle, kun haluat tuoda asiakkaan kampukselle – tai sitten voitte juoda kahvit viihtyisässä aulassa.

Otaniemen kampuksella yrityksesi liittyy vilkkaaseen osaajien yhteisöön ja kampus tarjoaa mahtavat mahdollisuudet verkostoitumiseen eri alojen yritysten ja osaajien kanssa. Verkostoitumista helpottavat Technopoliksen järjestämät verkostoitumistapahtumat ja muut tilaisuudet.

Kampukselta löytyvä HUB Otaniemi, pienille tiimeille ja yrityksille suunniteltu pientoimistoalue, on inspiroiva yrityskeskittymä ammattimaisessa työympäristössä, jossa pienempi yritys voi verkostoitua ja kasvaa!

Lue lisää Technopolis Otaniemen palveluista

Technopolis mahdollistaa kasvun ja menestyksen

Otaniemen innovatiivinen ja palveleva miljöö heijastuu myös Technopoliksen tiloissa. Tarjoamme muuntautuvat ja laadukkaat tilat, jotka kasvavat yrityksesi kanssa. Olemme joustava kumppani: mikäli yrityksesi tarpeet muuttuvat ja kaipaatte esimerkiksi isompaa tilaa, järjestyy se yhteistyössä meidän kanssamme.

Otaniemen asiakkaat kokevat, että heidän toimistotilansa vastaa erinomaisesti yrityksen tarpeisiin – vuoden 2022 asiakastyytyväisyyskyselyssä tälle annettiin kokonaisarvosanaksi 4,2/5.

Technopoliksella on oma suunnittelutiimi, joka on apunasi ja tukenasi toimiston suunnitteluun ja sisustamiseen liittyvissä kysymyksissä. Meiltä onnistuu kaikki tilan suunnittelusta pieniin ja isompiin remontteihin ja muutostöihin – saat myös toimiston kalusteet helposti kauttamme. Olemme miettineet huolellisesti ratkaisuja, jotka tukevat erilaisten yritysten tarpeita ja henkilöstön hyvinvointia. Kaikki tilamme ovat muunneltavissa juuri yrityksesi näköisiksi ja henkilöstösi tarpeisiin vastaaviksi.

Käyttäjälähtöinen Office Zones -konseptimme tukee hybridiajan tarpeisiin vastaavan toimiston suunnittelua. Konseptia hyödyntämällä suunnittelemme toimistoon erilaisia alueita työntekijöidesi tarpeiden mukaisesti.

Juuri oikeiden alueiden yhdistelmällä saadaan aikaan toimitila, joka houkuttelee ihmisiä tulemaan toimistolle ja joka parantaa tehokkuutta ja tukee yrityskulttuuria.

Tutustu Office Zonesiin tästä

Kiinnostuitko Technopolis Otaniemestä?

Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun pian yhteydessä.

Milloin muutto on ajankohtainen?
Kaupunki *